Tunnistin Alice Cooperin, sain halauksen, valvoin yöllä, lajittelin
lasin ja metallin erikseen, ostin ensimmäiset nektariinit, petasin sängyn, en
pessyt hampaita, luokseni jäi kolmas kaljatölkki, fanitin, tiesin Mauricen
olevan Bellen isä, vein biojätteet, muistin seitsenjäsenisen osaston, kuuntelin
Idan lempimusiikkia, kirjoitin ruotsiksi, en muistanut hovimestarin nimeä, söin
meksikolaista ruokaa, jätin imuroimatta, pidin ikkunaa auki, valvoin päivällä,
käytin seitsemäätoista huutomerkkiä, unohdin kysyä kenen se laturi on, tein
päätöksen, räpytin silmiä, jauheliha oli loppu, sain leivän puoleen hintaan,
vaihdoin vaatteita neljästi, piilotin kaksi kirjaa, hengitin, pudotin avaimet,
siirsin tuoliani pois tieltä, valmistin mikropopcornia, en lähtenyt juhlimaan,
seurasin syrjäsilmällä oikeudenkäyntiä, valvoin aamulla, kieltäydyin
elokuvasta, seitsemällätoista tuomarilla oli päässään peruukit.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
lauantai 26. toukokuuta 2012
Koska et tiedä paremmasta
Helsinki. Nyt, kun olen nähnyt Peten, kaikki tuntuu paljon pelottavammalta. Monkin värit, Fazerin kahvila, muistot Caveau de la Huchettesta, Helsingin Shakerin kummallinen musiikkitarjonta, spora 3T, kalapata ja jäätelötäytteinen kääretorttu. Kaikki junat kulkevat Tampereen kautta.
Kun viimeksi olin kotona. Nauroimme Josefiinan kanssa mainokselle, jossa sanottiin: "Oletteko masentunut? Lakatkaa silloin kyntenne iloisen värisiksi!" Mari soitti. En muistanut, mikä on Monopolin kolmas keltainen katu. Lauloimme laululeikkejä Mäkkärillä. Ruusumummo, ja järjestyksenvalvoja pälyili epäluuloisesti humalaista jeppeä. Aura ja Airi eivät vastaa viesteihin.
Myyntikärryn vierasperäinen nainen teitittelee asiakasta. Se kuulostaa siltä kuin hän sanoisi "tee". Yhtäkkiä Tampereella muistan, miten pahalta minusta tuntui sillä kerralla kun ostin Trendin rautatieasemalta. Yritimme Josefiinan ja Jannin kanssa muistella Haltin häiden sanoja ja luulen kuulleeni viestiäänen. Lauloimme La Vie en Rose sen jälkeen, kunn Janni oli kysynyt minulta, pidänkö hänestä sillä tavalla. Kerran kuulin ruotsia puhuttavan Jämsässä. Mietin, oliko Henna siellä eilen ja miksei kaikki aina loksahda paikoilleen. Joidenkin ihmisten kanssa täytyy olla hieman varuillaan koko ajan. Aura ei ole sellainen. Hän on ainoa.
Elämästä
maanantai 20. helmikuuta 2012
Esimerkiksi
Linnut ovat alkaneet laulaa. Minulla on ollut kevyt olo ja
luulen sen johtuvan vain siitä, että itsenäisen tehtävän palautus voi tuntua
siltä, kuin yllättävän raskas taakka putoaisi harteilta. Suostuin töihin, sain
nelosen, puhuin vanhoille ystäville. Minusta tuntui siltä kuin joskus silloin,
kun kävelin koulusta kotiin. Avasin verhot oikein auki päästääkseni kaiken
valon sisään. Nyt, kun Aurinko on jo laskemassa, muistelen teennäisiä hymyjä ja
eilistä iltaa Reino & the Rhinosin tahdissa. Kolmiodraamaa, haalarimerkkejä
ja mumman mustikkahilloa. Kuuntelen kolme kuukautta sitten löytämiäni biisejä
ja kävelen epätavallista reittiä Siwasta kotiin. Hymähdän soittolistalle, jonka
nimesin ”On an evening in Siwa”. Akku täynnä.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Koska ei ole karkkia
Kadehdin jopa sitä vaaleahiuksista tyttöä, jolla oli
vain jogurttihedelmiä ja keltainen vuokra-DVD. Minun kissanikin syövät
jogurttia ja elokuvat vuokrataan netistä! Ei se tyttö asunut meidän naapurissa.
”Kai elämään kuuluu sellaiset päivät, että kaikki ärsyttää.”
Ystäväni Luhta-huivissa oli täysin samaa mieltä. Yhteiskuntaopin kirjan johdonmukaisuus, Buffan kerskakulutukseen
yllyttävä mainos, joka ikinen naisnäyttelijä… Kuka päätti, mitkä sanat
kirjoitetaan yhteen ja mitkä ei? En minä ainakaan. ”Keskivertoihminen”,
kirjoitin äidinkielen tekstitaidon kokeeseen ja olin itsekin.
Ulkona tuntuu kuin olisi sisällä, kuin ei pääsisi tiettyjen
rajojen ulkopuolelle ja samassa kuplassa kanssani asuisivat samat ihmiset
vuodesta toiseen. Siksi olen kateellinen Veeralle Espanjassa ja jopa
Jämsä-Lahti-Helsinki-Vantaa –bussin kuljettajalle. Lentokenttäbussi vie näet
kauemmas kuin maailmani rajat.
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Suomesta on lyhyt matka Lappeenrantaan
Olen asunut täällä jo viisi kuukautta, mutta mietin vieläkin
joka päivä, missä olen. Kävelen kyllästymiseen asti Hämeenkatua enkä silti ole
huomannut Iittalan Outletia. Ahdistun aina kun opettaja kommentoi
opintopäiväkirjaani, kuitenkin vastaan edelleen hymyihin. En kirjaudu
kauppakorkeakoulusta enkä muista salasanaani, koska vaihdoin sen juuri tänään.
Kerroin kahdelle henkilölle Sauli Niinistön kampanjan budjetin. ”Faudel
joutuikin vaalien takia epäsuosioon”, kirjoitin. Äänestinkö väärin? Miksi en
lue enemmän? Minusta on härskiä mainostaa elokuvateattereissa. Se poika katsoi
minua kysyen ”Hymyileekö tuo nainen minulle?”. Käännyin pois. Suomessa ei ole
Stockmannia. Minun on herättävä 9.30. Ystäväni hammasharja lavuaarini reunalla.
Huhtikuussa katsomme Titanicin ja hiukseni tuoksuvat yhä Provost’lta.
tiistai 31. tammikuuta 2012
RAKAS PÄIVÄKIRJA
M.A.P.
Se oli Mikael Agricolan päivä, kun juoksin koulun edestä kotiin ja ystäväni, joka ei syö karkkia, soitti minulle.
Lehdessä luki
”Syöt pipo päässä”, huomautin keskiviikkona Tuulille, ja tätä pohtiessani kauhistuin, että oli jo lauantai.
Sonetti 238
Pidettyään luennon Don Quijotesta Kasper kysyi: ”Eikö meillä oo tässä kurssissa sanakokeita?” Vastattuani myöntävästi hänkin muisti.
Oansvarlig
”Koko elämä räjähtää”, pyörii päässäni, kun tungen käden rahojen sekaan vaikka vasta seitsemän minuuttia sitten laitoin avaimet toiseen taskuun.
Eräs tiistai
Kotiin päästyään hän kuivasi itsensä pyyhkeeseen ja meni nukkumaan.
A better today
Se hetki, kun tajuaa, että lempparibiisi kertoo sinusta. Entä sä entä sä entä sä?
Toiset muuttuu, me ei milloinkaan
- Ahaa, kun en muistanut (kuka sä oletkaan)… Onko Jarna ollut töissä tänään?
- Öö… (Kuka sä olet?) Ei.
- Öö… (Kuka sä olet?) Ei.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)